< Aloitussivulle

Suuri Pien-Saimaa -kilpailun tulokset julkistettiin perjantaina 28.11.2014 Etelä-Saimaan tiloissa. Palkinnot jakoi kilpailun päätuomari ja suojelija näyttelijä-ohjaaja Petteri Summanen.

Tarinasarjan voittajaksi valittiin Merja Piironen tarinalla "Öisellä autiolla järven jäällä tähtitaivaan alla kiteytyy maailmankaikkeus" ja kuvasarjan voittajaksi valittiin Raija Tanninen kuvalla Aamu-uinti sorsien kanssa. Lisäksi erityismaininnalla palkittiin Terttu Mertanen 1950-luvulle sijoittuva tarina- ja kuvakokonaisuus "Unohtumaton loma". Mikko Nikkinen lahjoitti kaikille kilpailuun osallistuneille muistoksi osallistumisesta kirjansa Suuri Saimaa.

Kilpailussa haastettiin ihmisiä jakamaan muistoja ja elämyksiä Pien-Saimaalta. "Tiesimme, että kuvia ja muistoja vuosien varrelta tai lähimenneisyydestä löytyy paljon. Tiesimme sen jo etukäteen, koska aiheena oli Pien-Saimaa" sanoo projektikoordinaattori Raija
Aura Lappeenrannan seudun ympäristötoimesta.

"Kilpailumme tavoite täyttyi kirkkaasti. Saimme 46 kuvaa, 12 tarinaa, neljä runoa sekä yhden videon, yhteensä 18 henkilöltä, upeita kuvatuokioita, muistorikkaita tarinoita, huikeita tunnelmia, hellyyttäviä lapsuudenmuistoja - ja tietysti kalajuttuja".

Tarinat olivat hyvin henkilökohtaisia ja koskettavia, muistoja ja unohtumattomia elämyksiä, retkiä ja ikimuistoisia hetkiä. Kuvista välittyi tunnelmia, yksityiskohtia ja maisemia, ihmisiä ja eläimiä, tärkeitä asioita ja paikkoja.

Kuvista ja tarinoista huokui vahva tunne: rakkaus ja kunnioitus lähiluontoa ja vesistöä kohtaan. Yhteinen viesti tiivistyy lainaukseen voittajatarinasta:
" Aina ei tarvita kallista kilpavarustelua eikä ääreisextremeä maailman laidalla, sillä elämää suuremmat pienet ihmeet ovat usein ilmaisia ja löytyvät yllättävän läheltä".

Suuri Pien-Saimaa -kilpailu järjestettiin 20.3.-30.9.2014. Kilpailussa haastettiin ihmisiä kertomaan muistojaan, kokemuksiaan ja
elämyksiään Pien-Saimaasta kirjoituksin, valokuvin tai liikkuvan kuvan avulla.

Kilpailun järjestivät Lappeenrannan seudun ympäristötoimi/PISA+, Pien-Saimaan suojeluyhdistys ry ja Etelä-Saimaa.

Suuri kiitos kaikille osallistuneille ja onnea voittajille!

Palkinnot jakoi kilpailun suojelija näyttelijä-ohjaaja Petteri Summanen

Kuvasarjan voitti Raija Tanninen kuvalla Aamu-uinti sorsien kanssa

  "Aina ei tarvita kallista kilpavarustelua eikä ääreisextremeä maailman laidalla, sillä elämää suuremmat pienet ihmeet ovat usein ilmaisia ja löytyvät yllättävän läheltä. Pakkasen nipistellessä ja tuulen suhistessa öisellä autiolla järven jäällä tähtitaivaan alla kiteytyy koko maailmankaikkeus! Silloin ihmisen pienuus, luonnon voima ja elämän kauneus ovat niin käsin kosketeltavissa, etteivät sanat siihen riitä." Lainaus tarinasarjan Merja Piirosen voittajatarinasta, joka kokonaisuudessaan löytyy linkistä Merja Piironen.

Kilpailun ainut video, nuoren Valtteri Hirvosen "Minun Saimaani" voi ladata osoitteesta https://www.lataayoutube.com/watch?v=BnDwxK8Q-fw

Lisätietoja:
Raija Aura, 040-5843 278
projektikoordinaattori, Lappeenrannan seudun ympäristötoimi